Talvitauko vai onko sittenkään?

Niinhän se on,  että meidän ohjatut tottikset jäävät talvitauolle.
Meillä on ollut ihan mahtava kesä ja syksy, treenit Coran kanssa on mennyt paremmin kun hyvin ja pentu kehittyy jatkuvasti.
Olen niin iloinen meidän treeniporukasta ja kouluttajista, mahtavia ihmisiä kaikki ja meidät uusina kasvoina otettiin heti mukaan porukkaan.
Virallisestihan viimeiset ohjatut tottikset olivat jo kaksi viikkoa sitten.

Ilmoitin Coran kuitenkin vielä ens viikolla alkavalle junnukurssille.
Näin mainoksen seuramme faceryhmässä alkavasta kurssista jo aikaa sitten ja ajattelin, että tuonne on pakko päästä.  Kuitenkin kaiken kiireen keskellä unohdin koko ilmottautumisen ja eilen muistin ilmoituksen taas. Äkkiä sähköpostia menemään,  että onko vielä tilaa. Yksi paikka oli vapaana ja se on meille jos niin halutaan. Jes!  Ihan mahtava fiilis kun vielä mahduttiin!
Tiistaina tosiaan meidän kurssi alkaa ja kestää kuusi kertaa.  Kurssilla keskitytään hiomaan liikkeitä vielä entistä tarkemmin BH:ta ja TOKO-kokeita silmällä pitäen.
Oikeastaan mä lähdin kurssille siitäkin syystä, etten pilaisi koiraa noutokapulalla. Mä itse vihaan noutoa vaan ylikaiken ja aina saan sen opetuksen jotenkin sössittyä. Nyt jos saatais toiset silmät kentälle niin ehkä ei tapahdu hirveitä mokia..
Toivossahan on aina hyvä elää, eiks vaan?

Parin viikon päästä meidän ois tarkotus Coran kanssa matkata Poriin.  Toinen sijoituskasvattajista järkkää koulutusviikonlopun ja me ehdottomasti halutaan mukaan!
Musta on ihanaa miten ihmiset jaksaa järkätä kaikkia tapahtumia kasvateille ja sijotuskoirille. Kertoo paljon siitä, miten kasvattaja on tosissaan kiinnostunut koiristaan ja haluaa nähdä millaisia otuksia koirista on tullut, näin sen kuuluukin mielestäni olla.
Meillä on kyllä maailman parhaimmat kasvattajat tässä ympärillä!

Nyt aamukahville ja koirien kanssa metsään. Ulkonakin näyttää olevan niin ihanan talvinen maisema, jopa sentti lunta ;) 

"En mä ehi ko mulla on treenit"

On TOKOa, tottista, jälkeä ja viikonloppuna käytiin Coran kanssa viel ekan kerran tutustumassa haku/rauniotreeneihin. Välillä siis oikeasti tuntuu etten mä ehdi mitään muuta tekemäänkään kun olemaan koirien kanssa millon missäkin treeneissä. Mutta ei pidä valittaa, kivaahan tää on.

Lauantaina tosiaan kävin ekan kerran raunioilla tutustumassa, Cora esitteli oikeaa puoltaan ja sai kovasti kehuja luonteestaan ja avoimuudestaan. Oli myös aivan täpinöissään kun pääs juoksemaan "makkararingissä" eri ihmisten luo ja sai nameja. Huikee tyttö.

 Mä en vaan itse hirveästi tykännyt meidän kouluttajasta.. Hänellä on kovin vanhoilliset koulutusmetodit, joka tuli selväksi jo siinä kun nappasin koiran autosta. Suorastaan hyökkäsi sanallisesti kimppuuni siitä miten mä nyt opetan koiraa väärin. 

Kovin vahva persoona joka uskoo yhä ikivanhoihin koulutusmetodeihin..

Muu porukka oli mahtava ja pääsin heti itsekkin maalimieheksi kahdelle eri koiralle. Innostus lajia kohtaan on suuri ja jatketaan avoimessa ryhmässä sillä uskolla että päästään porukkaan mukaan, Corassa kyllä on potentiaalia. 

Tottikset meillä etenee kivasti. Perusasennot on hyviä ja koira pitää kivasti kontaktia. Seuruissa samoin. Rauhottumista saadaan treenata kyllä sitten vastapainoksi. Neidillä nousee kierrokset ihan nano-sekunnissa huippuunsa. Moottori riittää kaikkeen tekemiseen. Tuntuu niin hienolta koiralta ja tuon kanssa on kiva tehdä kaikkea. Oon vieläkin ihan rakastunut tohon kakaraan. Se vaan on niin hieno Cora. 

Sitten on se Remo.. Viime sunnuntain treenit saivat mut miettimään jatkoa. Mä nyt taas taidan kuitenkin jättää sen TOKOn hyllylle ja keskittyä ihan muuhun tekemiseen tuon kanssa. 

En yksinkertaisesti halua nähdä koiraa tuon näköisenä kentällä.  Pahaa teki katsoa eikä itku ollut kaukana kun kotiin lähdin ajamaan. Paineistunut ja stressaantunut koira ei näytä kivalta. 

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa, että yrittäisin ensi vuonna päästä kokeilemaan Remon kanssa vepeä. Se on vedessä niin mielellään ja ui oikeasti KOVAA. Tuttukin tuosta mulle alkusyksystä puhui ja innostuin ajatuksesta. 

Täytyy vaan nyt talvella jo alkaa kyselemään eri ryhmistä et oisko meille paikkaa.

En mä raaski sitä kuitenkaan vaan tyhjän pantiksi jättää, jotain pitää keksiä.  

Remon kastroinnista.

Kuvittelin että tämä kastrointi olisi jotenkin itselle helppo juttu, eikä leikkausta miettisi sen enempää koska se on pakollinen kivesvian takia.

Huomasin, että kun olin saanut virallisen kivesvika todistuksen eläinlääkäriltä käteeni, rupesinkin miettimään kaikenlaista. Haaveita, tulevaisuutta ja sitä miten vaan jaksoi uskoa "kyllä se toinenkin kives sieltä vielä tulee"-puheita.

Kuitenkin jossain vaiheessa tiedostaen, ettei se enää ilmesty. Eihän tuosta mitään jalostuskoiraa olisi tullut, mutta ulkonäöllisesti todella upea rakenteinen ja puhdas väri. Näyttelyissä olisi ollut kiva käydä ja nähdä mitä tuomarit siitä olisivat tykänneet. Ne haaveet on nyt kuitenkin haudattava. 

Luulen että jos olisi saanut vapaaehtoisesti päättää lähteekö pallit vai ei, niin leukkaus olisi ollut itsellekkin pienempi juttu. 

Eihän tämä koirasta yhtään huonompaa tee. Vika on vain mun omassa päässä. Sen tiedän ja myönnän.

Leikkaus itsessään meni ihan hyvin. Piilokives löytyi vatsaontelosta noin tunnin etsimisen jälkeen. Kuulostaapa tuo muuten näin kirjoitettuna pitkältä ajalta.. Haavat on kuitenkin siistit ja reilun viikon päästä voidaan mennä poistattamaan tikit. Kauluria pidetään päässä vain yöllä. Remo antaa niin hyvin haavojen olla rauhassa, ettei päivisin sitä tarvitse kunhan vaan koira on näköetäisyydellä varmuuden vuoksi. Hirveästi ei olla uskallettu heittää mitään lenkkejä, sillä mua pelottaa että tikit repeävät tai tulee jotain muuta takapakkia. 

Sisällä on temppuiltu ja pikku remmilenkeillä korjailtu hihnakäytöstä parempaan suuntaan. Mä kyllä odotan sitä, että tuon voi laskea taas juoksentelemaan metsässä vapaana! Tilanne on otettava kyllä videolle. Silloin repeää varmasti koko koira pelkästään siitä riemusta kun saikkuilut on ohi. :D

PS. Laitoin tänään instaan ja facen valkkariryhmään kuvan 4,5 kuukautta vanhasta Corasta ja hetken päästä tajusin, että sehän täyttää huomenna jo VIISI kuukautta (!!!) Ei voi olla mahdollista. Apua. Mä olen kokoajan ajatellut sen oikeasti olevan vielä vähän yli neljä kuukautta mutta ei, mihin tämä aika menee? 

Ollaan enemmän ja vähemmän aktiivisesti käyty lähikentällä tottistelemassa. Kiitos viime viikkoisen Riottimiitin sain kivoja uusia kikkoja treeneihin.

Keskiviikkona ajoin Coralle pitkästä aikaa myös jäljen. Jälkeilyt meillä on oikeasti olleet tähän asti tosi huonoja. Nyt kuitenkin ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja yritän saada edes pari kertaa viikossa tuolle myös sitä jälkitreeniä. Ehkä tuosta vielä se jälkikoira tulee ;)

"Cora 4,5kk" -kuva :D

Puhelin pläjäys

Kuva,  Laura H. 

Täällä ollaan, hengissä kyllä vaikka hissukseen ollaankin oltu.  Remon kanssa saikkuillaan, herralla oli keskiviikkona kastrointi. Yritän saada viikonlopun aikana on omia ajatuksia kasattua päivityksen muodossa tuosta operaatiosta ja saikkuilusta.

Cora 17 viikkoa!

Miun pienenpieni pentu on jo 17 viikkoa!

Aika menee niin nopeesti,  mun mielestä kun me käytiin vasta viikko sit hakemassa tuo sieltä porista mutta ei.  Siitähän on jo yli kuukausi.  Neiti kasvaa hirmu nopeesti,  kolme senttiä niin se on Ruskon korkuinen, nyt säkä pyörii siinä 49-50 sentin välissä. Painoa on noin 15kg. Muuten meillä menee tosi kivasti Coran kanssa. Semmosta normaalia pentuarkea eletään edelleen.

Ollaan nyt kaksi kertaa käyty kvl:an palveluskoirien kentällä tottistreeneissä.  Mua jännitti tosi paljon ekaa kertaa mennä sinne ihan vieraiden ihmisten joukkoon.
Mä oon oikeesti tosi kova jännittämään uusia ihmisiä ja tilanteita.
Onneksi huomasin,  et jännitys oli ihan turhaa kun meitä tultiin heti tervehtimään ja juttukin lähti luistamaan kuin itsestään.  Mahtavia ihmisiä ja hienoja koiria tuolla pyörii!

Ekan kerran tottakai kouluttaja halusi nähdä mitä me jo ollaan Coran kanssa opeteltu ja miten tuo tekee hommia.  Seuruu ja perusasento meillä oli kouluttajan mielestä tosi hyvällä pohjalla ja pentu vaikutti todella hyvältä ja reippaalta. Oli kiva kuulla että meidän tekeminen näyttää jonkun muunkin silmään hyvältä ja että Cora sai hyviä pisteitä luonteestaan ;)
Ens kerralla otetaanki jo hiukan eteen menoja, ettei homma oo vaan sitä samaa -perusasento-seuraa-maahan-luoksetulo-toistamista.

Huomaan kyllä toko ja tottisporukassa suuria eroja.  Tottiksessa homma on paljon rennompaa  ja sä voit mennä juttelemaan kenen tahansa kanssa aivan kun ois tuntenut jo kauan.  Tokossa taas porukka on paljon totisempaa jo pelkästään siellä treeneissä ja homma on semmosta yksin paahtamista vaikka ollaankin porukassa.

Ehkä mä oon vielä vähän täpinöissäni tästä ja siksi näen asiat näin eri tavalla,  en tiedä. Katotaan sit kun ollaan kuukaus pari käyty et vieläkö mulla on nää pinkit lasit päässä tottisporukan suhteen :D

Remo alkaa päästä mörköiästään yli vihdoin!  Enää ei jakseta pöhistä ihan jokaiselle uudelle ihmiselle ketä nähdään,  eikä ulkona ole enää pelottavia pikku-ukkoja joita tarvis pelästyä kesken lenkin.. Muutenkin meidän syksy on lähtenyt kivasti käyntiin.  Odotellaan nyt vielä et päästäis pellolle niin syksy ois saatu virallisesti avattua! Mä tykkään tästä alkusyksystä tää on ihan parasta aikaa,    aurinko paistaa,  lehdet alkaa kellertää ja pellot hohtaa kauniina auringosta. Vitsi syksy on kiva.

Läppäri sanoi itsensä irti.

Hupsista,  pieni blogitauko taisikin venähtää hieman pidemmäksi tauoksi. Läppäri päätti ettei enää tee töitä mun kanssa. Ollaan tosiaan oltu aika hiljaisia täällä bloginpuolella, pahoittelut siitä.

Koitan nyt kuitenkin saada jotain yhteenvetoa aikaan näitä hiljaisista viikoista joita ollaan pidetty.
Meillä alkoi Remon kanssa kesätauon jälkeiset tokoilut taas pyörimään KSSK:n kentällä/hallilla. Kiva päästä parin kuukauden tauon jälkeen treenaamaan taas häiriössä ja hiomaan liikkeitä siellä kuntoon. Parit ekat kerrat oli taas kauheaa säätämistä, eikä treeneistä tuntunut tulevan mitään. Eilen kuitenkin saatiin kuin tilauksesta kivat treenit kun meidän lisäksi paikalle oli eksynyt vain kaksi muuta koirakkoa. Kouluttajat kysyivät, että halutaanko tehdä ryhmässä vai otetaanko jokaiselle omat kouluttajat ja treenataan yksiköittäin.  Yksilötreenit oli kaikkien mieleen. Me otettiin sit Remon kanssa seuruuta/kontaktia ja muutamat luoksetulot. Oli kiva kun pääsi oikeesti purkamaan ongelmakohtia ja sai neuvoja kuinka tästä jatketaan noin herkän koiran kanssa. Pitkästä aikaa musta myös tuntui, et Remokin nautti treeneistä ja yhdessä tekemisestä.

Niin ja meinasinhan mä jo unohtaa mainita, että Remohan täytti lauantaina vuoden! Iso poika jo ainakin jos kokoa katsoo. Mieleltäänhän tuo on vielä ihan kakara. Mutta nyt on eka vuosi takana ja toivottavasti vielä monta edessä.

Eilen käytiin sitten myös eläinlääkärillä hakemassa Coralle toinen rokotus ja Remolle todistus kivesviasta. Voi poika parka kun "synttärilahjaksi" saakin kastrointi ajan. Aika leikkaukseen vaarataan kyllä vasta syyskuun loppuun sillä ens kuun alussa mennään kasvattajalle pentuetapaamiseen.
Hieman mua harmittaa kun se toinen kives ei ole laskeutunut, mutta eihän näille mitään voi..
Mähän olen nähnyt jo varmaan kaksi viikkoa kauheita painajaisia tuosta leikkauksesta. Kyselin sitten eläinlääkäriltä tuosta leikkauksesta, että onko se miten paljon vaikeampi kun toinen on piilokives. Vastasi että riippuu tietysti siitä miten syvällä se siellä vatsaontelossa on. Aikaa saa kyllä enemmin varata mutta muuten ihan rutiinileikkaus, että ei tässä mitään hätää ole ja voin kuulemma olla ihan rauhassa. Hehe.

Tänään mennään Coran kanssa ekaa kertaa kouvolanpalveluskoirien kentälle tottistreeneihin. Kirjottelen sitten toista postausta Coran treeneistä ja siitä miten tuon naperon kanssa on muuten mennyt.

Loppuun kuitenkin muutamat kuvat vielä.

Cora edessä, takana Halla, Kike ja Remo

Cora ottaa kohta Ruskon kiinni korkeudessa. Iik

Postauksen olen tehnyt puhelimella, toivottavasti ei ole sekava tai kuvat miten sattuu.

Remo harrastuskoirana?

Facen valkkariryhmässä oli päivitys siitä, että onko "pelkkä" kotikoira jotenkin huonompi kun titteleitä kahmiva harrastuskoira.

Jotenkin mulle tuli myös vähän hassu olo tuosta kysymyksestä.
Siis ei kai kukaan oikeesti pidä koiraa vain harrastusvälineenä ja kisakoneena jonka kanssa kahlataan kisoja läpi vain kaikkien titteleiden ja koulutustunnusten toivossa?
Tottakai harrastuksien myötä tulee haaveita ja tavoitteita joita kohti pyrkii. Se on ihan normaalia missä tahansa harrastuksessa. Haaveita ja tavotteita on hyvä aina olla.

Mulle itselle  jokainen näistä omista koirista on ensisijaisesti rakas lemmikki, perheenjäsen, lenkkikaveri ja sitten vasta tulee ne kaikki harrastukset.
Toko, jälki jne, on meille kivaa yhdessä tekemistä. Olen myös sitä mieltä, että niin kauan kun koiralla riittää työintoa niin me harrastetaan mutta jos homma alkaa näyttämään sille ettei koiraa enää kiinnosta niin me lopetetaan. Väkisin ei väännetä ikinä, tekemisen ilo pitää säilyä niin mulla kun koirallakin. Tässä siis mun mielipide, kotikoira ei ole yhtään sen huonompi kuin harrastuskoira.

Näiden pohdintojen kautta ajattelinkin, että ehkä saisin vihdoin jonkinlaista tekstiä kasaan siitä, millainen Remo on harrastuskoirana,
Remo on matalaviettinen, pehmeä ja herkästi paineistuva koira. Nuo ominaisuudet siitä huomaa varsinkin tokoa tehdessä. Kuten olen koiran omalle sivullekkin kirjoittanut niin se ei kestä palautetta tehdyistä virheistä mutta vaatii selkeät ohjeet mitä siltä vaaditaan.

TOKO: Remo oppii asioita todella nopeasti ja sen puoleen ton kanssa ei ole mitään vaikeuksia. Pehmeys ja matalaviettisyys tuo tähän omaa haastettaan. Koiran matalaviettisyyden takia moottoria ei riitä pitkiin seuruisiin tai tappavan tylsiin toistoihin. Remo paineistuu ja turhautuu helposti ja tällöin koira heittää itselleen sijaistoiminnot päälle. Sijaistoimintoina on esimerkiksi haukottelua, muualle mulkoilua, itsensä rapsuttelua jne. 
Eilen otettiin kotipihalla pientä seuruupätkää lelulla ja homma meni ihan ok. Treenitauko on selvästi tehnyt koiralle taas hyvää. Ens kuussa meillä alkaa taas ohjatut treenit niin saa nähdä miten koira siellä nyt toimii. 

JÄLKI: Tällä hetkellä meidän ykköslaji. 
Remolla on hyvä ruuanhankinta vietti, eli toisin sanoen se on ahne. Jäljellä ahneus on mun mielestä vaan hyvä juttu. Remo etenee jäljellä rauhallisesti ilman turhaa kiirettä ja kaahottamista. 

Kovan koiran jälkeen (Rusko) tuo pehmeys aiheuttaa mulle todella paljon harmaita hiuksia. Ärrän pystyi heittää kuvainnollisesti vaikka seinälle ja se ei ottanut mistään nokkiinsa. Remolle ei voi edes tuhahtaa kun se ottaa heti itseensä ja maailma kaatuu tuon koiraparan päälle.
Remon kanssa tokoa harrastaessa oman olemuksen pitää olla rauhallinen ja aika seesteinen.

Niin kuin aiemmin jo kirjoitin, harrastamisen edetessä tulee haaveita ja tavoitteita. Toisilla se on käyttäytymiskokeesta hyväksytty tulos ja toisilla tokon SM-kisat.
Tavotteita on mullakin ja niitä kohti pyritään askel kerrallaan. Se meneekö meillä niiden saavuttamiseen vuosi vai 5 vuotta, sitä ei tiedä. Tai vaikka me ei koskaan päästäisi edes sinne tavoitteisiin asti niin ainakin meillä on ollut ihan huippu hauskaa treenatessa enemmän ja vähemmän tosissaan.

Remo on kuitenkin mun elämäni THE Koira ja tulee aina olemaan.